maanantai 25. elokuuta 2008

Hukkahistoriaa

Yli kivien, kantojen ja pöllien
loikkiessaan joutui kani-polo
surman suuhun.

Opiskeluaikaan piirtelin aneemisia, masentuneita, mielisairaita ja itsetuhoa hautovia kaneja tylsillä teoriatunneilla monisteiden nurkkiin. Kuvissa esiintyi toisinaan myös jonkinlainen koiraeläinhahmo. Luovuin jäniseläinten piirtämisestä saatuani pikkuveljeltäni lahjaksi Andy Rileyn liian mainion teoksen "Pupujen itsemurhakirja".

"Suden viimeiset hallusinaatiot" on ensimmäinen hukka-aiheinen akvarellini, jonka tein opiskeluaikaan kuvituskurssilla 2002. Akvarelleja en ollut juurikaan aikaisemmin tehnyt, kurssilla sain kipinän niiden tekemiseen löydettyäni itselleni sopivan tekniikan ja hankittuani kunnolliset värit ja välineet. Tosin eräskin akvarellitaiteilija sittemmin totesi, etten minä suinkaan maalaa, vaan ainoastaan piirrän ja väritän. Väliäkös sillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti